This is a free Purot.net wiki
Pages
  • View:

Tiian työssäoppimiset

Ensimmäisen vuoden toinen työssäoppimispaikkani oli Sannaisten kartano. Tämä työpaikka taas oli täysin päinvastainen kokemus kuin edeltäjänsä. Työilmapiiri oli hirveä eikä kohtelu ei ollut lähellekään ammattimaista. Vakituisilla työntekijöillä oli päivittäin sanaharkkaa keskenään, ja yleensä minua syytettiin joka asiasta, tai minun käskettiin välittää ikäviä viestejä työntekijältä toiselle. Oppimisenikin oli hieman kyseenalaista. Minua ei oikeastaan koskaan päästetty kunnolla tekemään vastaanoton töitä, vaan sain katsella vierestä, mikä vaikeutti näytössä toimimista. Minut myös määrättiin kitkemään rikkaruohoja päivää ennen näyttöäni, mikä ei auttanut valmistautumisessani lainkaan. Ikävä kyllä, minulle jäin erittäin huono kuva hotellityöskentelystä, enkä usko työskenteleväni enää koskaan hotellissa. Se harmittaa minua sinänsä, että olen aina pitänyt hotellia mukavana työpaikkanani. Työpaikallani oli vain liian henkilökohtaista.

Toisen vuoden työharjoittelu oli hieman ristiriitainen. Työskentelin vanhalla ala-asteellani. Tavallaan pidin työstäni ja viihdyin tutussa ympäristössä, mutta sain jälleen kerran huomata etten halua työskennellä lasten seurassa. Pidän lapsista, eikä heissä ole mitään vikaa, mutta nykyään kun lapsia ei saa enää nuhdella tai komentaa niin kurittaminen on vaikeaa. Ja nykyajan lapset eivät enää tahdo totella mitä vanhemmat ihmiset sanovat. Kokonaisuudessaan työssäoppiminen sujui kuitenkin hyvin.

Työntekijänä olen erittäin ahkera ja pyrin tekemään parhaani. Heikkouksiani ovat ehdottomasti heikot hermot ja äkkipikaisuus. Työmotivaationi on myös erittäin korkea ja kun työskentelen yrityksessä, olen valmis antamaan kaikkeni yrityksen menestykselle. Työilmapiiri vaikuttaa myös suuresti antamaani työpanokseen, mikä varmasti pätee monen kohdalla.

Valitettavasti minulle ei tule työssäoppimisia enää kolmannella vuodella, sillä saan kesätöiden avulla suoritettua vaadittavat opintoviikot. Minulla oli pitkään mielessäni, että olisin lähtenyt Italiaan tai Floridaan työssäoppimaan, mutta kai minun on tyydyttävä ainoastaan matkustamaan sinne, tai hankkimaan työkokemusta muulla tavoin.

Ja suoraan sanottuna minulla ei ole mitään suuria tulevaisuudensuunnitelmia. Toivon ainoastaan saavani hyvän työn jossa viihdyn. Itse asiassa, eikö se ole melkein jokaisen toive? En myöskään tiedä jäänkö työskentelemään matkailualalle. On olemassa liian monta kiinnostavaa alaa, mutta jossakinhan sitä on pysyttävä. Olen myös opiskelun aikana huomannut, että olen enemmän kiinnostunut enemmän hallinnollisista tehtävistä kuin niistä ulkotöistä joista on suuresti koko kahden vuoden aikana puhuttu. Muuten minulla on aurinkoiset näkemykset tulevaisuuteni suhteen ja uskon työllistyväni tavalla tai toisella.

Discuss & brainstorm

@mention   Formatting
If you write this... ...you get this
*text* text
_text_ text
[link text](https://www.purot.net) link text
#page_id #page_id
@username @username

@mervikuismanen Kiitos kommentistasi!
Tiia   (21.05.2014 13:36)
  Reply

Hyviä perusteluja!
mervikuismanen   (20.05.2014 18:33)
  Reply