This is a free Purot.net wiki
Pages
  • View:

Siirin opiskelut

Hain Porvoon ammattiopistoon matkailualalle, koska yhdeksännellä luokalla olin vielä aika pihalla siitä, mitä haluaisin tehdä ja mikä ala minua kiinnostaa. Matkailu kuulosti mielenkiintoiselta ja monipuoliselta. Olen tyytyväinen valintaani.

Koulu on sujunut hyvin. Olen alusta alkaen ollut aika vahvoilla, eikä ongelmia opiskelun suhteen ole tullut. En ole ikinä jaksanut stressata koulusta. Ensimmäinen vuosi oli aikalailla yläasteella opittujen asioiden kertausta. Nyt toisena vuotena olemme kokeilleet monipuolisesti eri aktiviteetteja ja tehneet retkiä. Ensimmäisenä asiana mieleen tulee Repoveden patikkaretki. Koko reissu lähensi luokkaa, koska olimme siellä yhtenä isona ryhmänä ja teimme hommat yhdessä.

Luokkahenkemme on vaihteleva. Riippuu päivästä, miten ihmiset kohtelevat toisiaan. Jotkut päivät ovat parempia kuin toiset. Pääasiassa kaikki menee kuitenkin yleensä hyvin ja ihmiset tulevat toimeen keskenään. Luokallamme on aika paljon kilpailuhenkisyyttä, joten se mielestäni välillä vaikuttaa luokan ilmapiiriin.

Tulevaisuuden suunnitelmani ovat tällä hetkellä auki. Aion mennä jonnekin töihin, koska haluan tienata rahaa. Voi olla, että joskus myöhemmin tulevaisuudessa jatkan opiskelujani, mutta tällä hetkellä haluan valmistumiseen jälkeen töihin.

 

Discuss & brainstorm

@mention   Formatting
If you write this... ...you get this
*text* text
_text_ text
[link text](https://www.purot.net) link text
#page_id #page_id
@username @username

Oikeinkirjoituksessa ei juuri ole korjattavaa. Hyvä!
mervikuismanen   (11.05.2014 17:36)
  Reply

@mervikuismanen On totta, että matkailualalla opiskellaan paljon yleissivistäviä asioita ja oppiaineita. Hyödyllisimmäksi koen tulevaisuuden kannalta asiakaspalvelun ja kielten opiskelun. Melkeinpä missä tahansa työssä on tärkeää osata kieliä. Tällä hetkellä tärkeimmät kielet ovat varmaankin englanti, ruotsi ja venäjä.
Jos mietin itseäni oppijana, tärkein oppimani asia on ollut ryhmänohjaustaidot. Olen muutenkin kehittynyt asiakaspalvelijana ja itseluottamukseni on kasvanut koulussa tulleiden onnistumisten myötä.
siirikorhonen   (30.04.2014 13:35)
  Reply

Matkailualaa pidetään kuitenkin myös yleissivistävänä koulutuksena. Mistä kaikesta matkailualalla oppimastasi uskoisit olevan hyötyä, mille alalle sitten lopulta päädytkin?
mervikuismanen   (30.04.2014 13:24)
  Reply

@diemle En vielä tiedä, mikä minua kiinnostaa. Matkailuala tuntuu mielenkiintoiselta, mutta en ole varma, tulenko työskentelemään matkailualalla tulevaisuudessa. Sen näkee sitten! :)
siirikorhonen   (30.04.2014 13:17)
  Reply

Hyvin kirjoitettu Siiri, osasin samaistua tekstiisi. Onko sinusta tuntunut, että tämä on se oikea valinta?
diemle   (30.04.2014 13:12)
  Reply

@idapennanen Huomaan, että olen kasvanut kahden vuoden aikana ja oppinut paljon uutta. Olin alussa tosi ujo, mutta nykyään puheliaampi. :)
siirikorhonen   (30.04.2014 13:10)
  Reply

Hyvin tiivistetty teksti. Tuntuuko että olet kehittynyt kahden vuoden aikana ?
idapennanen   (30.04.2014 13:09)
  Reply