This is a free Purot.net wiki
Pages
  • View:

Carolina maailmalla

MATKUSTELUA

Olen nuoresta saakka matkustellut eripuolilla maailmaa. Nähnyt ja kokenut kaikenlaista, perheen parissa, kavereiden kanssa ja yksin matkustaessa. 

Varmaan varhaisin kokemus matkustelusta on, kun olemme ruotsilaivalla perheen kanssa.

Tämän jälkeinen muisto on, kun olemme koko sukumme kanssa Israilissa. Muistan kuinka snorklaamme meressä ja kelluimme kuolleessa meressä. Käymme Jeesuksen opestuslasten haudalla ja itkumuurilla. Itkumuurilla muistan, kuinka kaikki itkivät siellä ja että naisten ja miesten puoli oli erikseen, itkemistä varten. Aurinko paistoi koko loman ajan. Taisi olla samalla vaarini viimeinen ulkomaan matka.

Intiassa kävimme 2-viikon perhe-lomalla. Kävimme rannalla, altaalla uimassa. Hotelli huone oli niin kuuma ensimmäisenä yönä, että jouduimme vaihtamaan seuraavana päivänä hotelli huonetta ilmastointuun. Saimme ilmastoidun huoneen, mutta suoraan vessan yläpuolella virtaa yläkerran likavesi suoraan meidän pönttöömme. Joten päätimme tyytyä tähän.

Kaduilla miehet yrittivät ostaa veljeäni ja vaihtaa taxeihin. Kumma juttu, äitini ei suostunut. Kävimme myös paikallisessa eläintarhassa ja norsuajelulla. Ne olivat kivoja muistoja. Ostimme myös matkamuistoksi koruja, mitä minulla on vieläkin kotona tallessa.

Teiniässä pääsin käymään serkkujeni luokse Kanadaan, mummini kanssa. Vietin siellä pari oikein mukavaa viikkoa. Otin tällä matkalla itselleni korvat täyteen korvareikiä ja napakorun.  Serkkuni myös näyttivät Torontoa minulle. Kävimme CN-Tower:issa, Niagaran putouksilla, huvipuistossa, vesipuistossa. Ajomatkat olivat hurjin pitkiä ja istuimmekin melkein puolet päivistä autossa.

Seuraava matkani taisi olla Thaimaaseen viettämään jouluaattoa. Kävimme perheen kanssa katsomassa kaveriani Koh Phangan saarella, josta siirryimme Koh Samuille viettämään joulua.  Tällä saarella oli odottamassa äitini kaveri, kenen mukana oli saman ikäinen tyttö, kuin minä. No matka meni railakkaasti uuden kaverini kanssa. Kävimme vesiputouksilla, otimme paljon aurinkoa rannalla ja kokeilimme vesiskootteria, mikä oli hurja kokemus siinä iässä. Otin myöskin ensimmäisen tatuointi tällä reissulla.

Viroon lähdin kaverini luokse kyläilemään viikoksi. Viikko oli rauhallinen, näin hänen kavereitaan, kävimme laskemassa snowtuubeilla, kävimme ulkona syömässä, jonka jälkeen tulin kotiin viikoksi ja lähdin thaimaaseen.

Thaimaseen lähtö oli nopea päätös. Olin juuri saanut koulutukseni loppuun, minkä takia päätin juhlistaa kouluani, lähtemälle matkalle. Kaverini odotti jo minua thaimaassa kun saavuin sinne. Matkustelu olikin yhtä seilaamista pitkin poikin Thaimaata. Nukuimme varmaan yhden viikon pelkästään vain bussissa. Kävimme Krabilla katsomassa kauniita maisemia ja pääsimme Paille reggae festareille ilmaittaiseksi hassujen sattumusten kautta. Saimme kokea Pohjois-Thaimaan kylmän ilman.  Kävimme myöskin Koh Phangalla kavereita tervehtimässä, jonka jälkeen lähdin takaisin Suomeen.

Thaimaaseen lähdin uudelleen, kun sain työässäoppimispaikkani sieltä.

Discuss & brainstorm

@mention   Formatting
If you write this... ...you get this
*text* text
_text_ text
[link text](https://www.purot.net) link text
#page_id #page_id
@username @username

Olet päässyt matkustelemaan usein ja erilaisissa paikoissa! Siitä on varmasti hyötyä sinulle matkailualan ammattilaisena!
mervikuismanen   (20.05.2014 17:18)
  Reply